1502 träffar. Visar 1471 - 1500 träffar.
Liikenne- ja viestintäministeriö kertoo muun muassa kuljettajatutkinnosta, ajokorttiluvasta, opetusluvasta sekä oppimateriaaleja. Perustietoa ajokortista -osiosta selviää, voiko suomalaisella ajokortilla ajaa vapaasti kaikkialla ja miten muiden maiden ajokortit käyvät Suomessa.
Visa mera
Liikenne- ja viestintäviraston tehtävänä on edistää liikenteen turvallisuutta ja kestävää kehitystä. Viraston toimialaan kuuluvat entiset tieliikenteen, ilmailuliikenteen, raideliikenteen sekä meriliikenteen turvallisuus. Sivuille on koottu tilastoja, tutkimuksia ja ympäristötietoa.
Visa mera
Valtakunnallinen joukkoliikenteen reitti- ja aikataulupalvelu. Palveluun on koottu bussien, junien ja paikallisliikenteen aikatauluja ja reittejä koko maasta. Palvelu täydentyy koko ajan. Matka.fi palvelun avulla voi etsiä joukkoliikenteen kulkuyhteyksiä annettujen lähtö- ja määräpaikkojen välille. Palvelu yhdistää eri joukkoliikennevälineitä matkaketjuksi yhdellä haulla. Matka-aikaan lasketaan myös kävelymatkat. Palvelusta voi siirtyä suoraan VR:n lipunmyyntiin.
Visa mera
Taitoliitto ja alueelliset taitoyhdistykset esittelevät valtakunnallisen Taitojärjestön laajaa käsityöalan palvelutoimintaa. Taitojärjestö on aktiivinen käsityöpalveluiden tuottaja ja kehittäjä, joka edistää käsityökulttuuria taitona, kulttuurina ja elinkeinona.
Visa mera
Uusi Aika -verkkonäyttely tarkastelee sotien jälkeistä ja 1950-luvun muotoilua. Esillä ovat ajankohdan keskeiset muotoilijat sekä useita vähemmän tunnettuja muotoilijoita, valmistajia ja tuotteita, yhteensä 1300 kohdetta. Näyttely perustuu Designmuseon esine-, kuva- ja arkistokokoelmiin.
Visa mera
Sivustolla kerrotaan lapselle ja nuorelle, mitä tapahtuu, jos joutuu rikoksen uhriksi, on rikoksen silminnäkijä tai jos joutuu syytteeseen rikoksesta. Sivustolla vastataan kysymyksiin esimerkiksi oikeudenkäynteihin ja rangaistuksiin liittyen. Lisäksi kerrotaan, miten asioita selvitetään tuomioistuimessa sellaisessa tilanteessa, jossa vanhemmat eroavat tai käsitellään lastensuojeluun liittyviä asioita.
Visa mera
Tietopaketti kokoaa yhteen kotimaisia ja kansainvälisiä lukutaitotutkimuksia, oppimistuloksia ja keinoja, joilla tukea lasten ja nuorten lukemista ja lukutaitoa.
Visa mera
Copernicus on Euroopan unionin seurantaohjelma, joka tarkkailee ilmakehää, ilmastovaikutuksia, maan ja meren ympäristön tilaa. Ohjelma tarjoaa informaatiopalveluja, jotka perustuvat satelliiteista saatavaan tietoon ja muualta kuin avaruudesta käsin tapahtuvasta maan havainnoinnista saataviin tietoihin. Tietoja voi etsiä hakupalvelussa.
Webbplatsens språk:
Visa mera
Eric O. W. Ehrström (1881–1934) suunnitteli mm. solkia, rintakoruja, hiuskoruja, kaulakoruja ja rintaneuloja. Verkkonäyttely sisältää 190 kuvaa taiteilijan koruista ja korusuunnitelmista, jotka kuuluvat Serlachius-museoiden kokoelmiin. Kuvien yhteydessä on lomake, jolla museo kerää lisätietoa aineistosta.
Visa mera
Opas tarjoaa tietoa erilaisten kirkollisten rakennusten ylläpidosta, suojelusta, korjaus- ja muutoshankkeen suunnittelusta sekä hankkeen vaatimien tutkimusten tilaamisesta. Opas on julkaistu myös ruotsiksi.
Visa mera
Miten työ ja toimeentulo ovat muokanneet miesten ja naisten välisiä suhteita maaseudulla? Mitä tapahtui, kun elinolot muuttuivat ja ihmiset lähtivät liikkeelle – sosiaalisesti, henkisesti ja maantieteellisesti? Kirjassa tarkastellaan maaseudun historiaa varhaismodernista ajasta 1900-luvun puoliväliin. Suomi ja Pohjoismaat ovat keskiössä, mutta ne on sijoitettu globaaliin kontekstiin.
Webbplatsens språk:
Visa mera
På webbsidan finns läromedel på temat vatten och avlopp
Webbplatsens språk:
Visa mera
Portaalissa voi hakea useista Kotimaisten kielten keskuksen sanakirjoista yhdellä kertaa. Sanakirjoja on niin yleiskielestä kuin murteista ja vanhasta kirjasuomestakin. Kielivalikoimaan kuuluvat suomi, ruotsi, karjala, somali, sorani ja kurmandži.
Visa mera
Ilmatieteen laitoksen sivusto näyttää tosiaikaisia tietoja lintujen ja hyönteisten liikkeistä sekä lintumuuttoennusteita Suomen ilmatilassa.
Visa mera
Täällä voi tutustua Helsingin yleiskaavaan liittyviin aineistoihin ja seurata suunnittelun etenemistä.
Visa mera
Sivuille on koottu koko Suomenlinnan historia aikakausittain, tiedot saaren museoista, ravintoloista ja muista palveluista sekä siellä toimivista organisaatioista. Opaskarttaan on koottu suosituimmat kohteet.
Visa mera
Sivustolla esitellään pyhiinvaellusreittejä sekä erilaisia yhteisiä pyhiinvaelluksia Suomessa. Materiaalipankkiin on koottu pyhiinvaellusaiheisia materiaaleja ja linkkejä.
Visa mera
Opin.fi on suomalaisten yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteinen palvelu, jossa voi tutustua eri korkeakouluissa tarjolla oleviin avoimiin opintoihin. Opintoihin ilmoittautuminen tapahtuu korkeakoulujen omissa palveluissa.
Visa mera
TEM antaa tietoa yritysten rahoituksesta, kehittämisestä, kansainvälistymisestä sekä EU.sta ja lainsäädännöstä.
Visa mera
Ruotsalaisen elokuvainstituutin sivut, joilla kerrotaan ruotsalaisten elokuvatuotannosta, elokuva-arkiston elokuvaesityksistä ja muusta toiminnasta sekä kouluista ja elokuvista. Sivuilla käydään keskustelua elokuvasta ja sieltä löytyy myös kuvaukset instituutin julkaisuista. Palvelussa julkaistaan elokuvien katsojatilastoja. Ruotsalaiset elokuvat esitelty vuosilta 1996-2002.
Visa mera
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen julkaisema sivusto tarjoaa tietoa päätöksenteon tueksi. Mittariston avulla voi seurata väestön hyvinvointia ja sen kehitystä sosiaalisesta, ekologisesta ja taloudellisesta näkökulmasta.
Visa mera
Nuorille suunnattu opas tarjoaa työkaluja itsemyötätunnon kehittämiseen.
Opas on julkaistu myös ruotsiksi ja englanniksi.
Visa mera
Digitoitu Carl Linnaeuksen eli von Linnén herbaario.
Webbplatsens språk:
Visa mera
SPR:N sivuilta löytyvät ensiapuohjeet eri hätätilanteisiin.
Visa mera
Saavutettavampi harrastus -suositukset auttavat harrastustoimijoita tunnistamaan toiminnan onnistumiset ja kehittämiskohteet sekä poistamaan osallistumisen esteitä. Tarjolla on myös verkkokoulutus, joka antaa käytännön ohjeita ja vinkkejä saavutettavuuden parantamiseen.
Visa mera
Tukholman Livrustkammaren näyttely kertoo Ruotsin kuninkaiden historiaa eri aikakausilta. Historiakuvauksen lisäksi näyttelyssä on kuvia kuninkaiden vaatetuksesta sekä heihin liittyvästä esineistöstä.
Webbplatsens språk:
Visa mera
Litiumioniakkuja eli Li-ion-akkuja käytetään muun muassa matkapuhelimissa, kannettavissa tietokoneissa ja sähköpolkupyörissä. Tukesin sivuille on koottu ohjeita Li-ion-akkuja hyödyntävien laitteiden mahdollisimman turvalliseen käyttöön.
Visa mera
Täällä on tietoa EU:n vammaiskortista ja vammaiskorttikohteista Suomessa. EU:n vammaiskortti on vapaaehtoinen kommunikoinnin ja osallistumisen apuväline. Se on tarkoitettu henkilöille, jotka tarvitsevat erityistä tukea osallistumisessa yhteiskunnan toimintaan.
Visa mera
Stilfelsen Ingmar Bergmanin sivusto esittelee elokuvaohjaajan elämää sekä tuotantoa.
Webbplatsens språk:
Visa mera