Osuuskunta Poesian sivuilla on vapaasti luettavissa saksalaisen Johann Gottfried Seumen (1763–1810) kirja matkalta, jonka hän teki suureksi osaksi kävellen. Kirjeitä ja päiväkirjamerkintöjä sisältävä Kesä 1805 on ensimmäinen Seumelta suomennettu teos.
Webbplatsens språk: 
https://poesia.fi/teokset/kesa-1805/

Visa mera
Artikkeli kertoo Wivi Lönnin ja Hanna Parviaisen elämästä ja työstä. Lönn oli ensimmäinen suomalainen oman arkkitehtitoimiston perustanut nainen. Parviainen oli puolestaan teollisuusyrittäjä, joka sai ensimmäisenä naisena Suomessa kauppaneuvoksen arvonimen.
Webbplatsens språk: 
https://yle.fi/uutiset/3-11851431

Visa mera
Jenna Saarenketo on tutkinut lottien kokemuksia toisen maailmansodan aikana Saksaan tehdyiltä palkinto- ja virkistysmatkoilta. Saarenketo on selvittänyt mm. matkustamisen syitä ja saksalaisten motiiveja kutsuille. Tutkimusaineistona ovat lottien matkapäiväkirjat ja kirjeet sekä heidän lehtiin kirjoittamansa matkakertomukset ja antamansa haastattelut.
Webbplatsens språk: 
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021081843532

Visa mera
Matti Kurikka (1863–1915) muistetaan erityisesti Kanadaan perustetun Sointulan ihanneyhteisön johtajana. Tässä teoksessa tarkastellaan Kurikan kirjallista uraa näytelmäkirjailijana, toimittajana ja kustantajana, hänen poliittista uraansa vuosina 1899–1909 sekä Kurikan utopioita ja niiden toteutusyrityksiä 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa.
Webbplatsens språk: 
https://oa.finlit.fi/site/books/e/10.21435/skst.1481/

Visa mera
Ohjelmasarja Benjamin Franklinista, jonka elämäntarina liittyy vahvasti Amerikan vallankumoukseen ja itsenäisyyden julistukseen 1776.
Webbplatsens språk: 
https://areena.yle.fi/1-62104358

Visa mera
Yle Areenassa on katsottavissa kaikki Itse asiassa kuultuna -sarjan jaksot, joissa merkittävät suomalaiset kertovat urastaan omin sanoin. Vanhimmat ohjelmat ovat 1970-luvulta.
Webbplatsens språk: 
https://areena.yle.fi/tv/ohjelmat/57-E0dVDxXdX

Visa mera
Tokoi-seuran sivuilla on julkaistu mm. kansanedustajana toimineen Oskari Tokoin (1873 - 1963) muistelmateokset sekä hänestä kertovia artikkeleita ja esitelmiä.
Webbplatsens språk: 
https://oskaritokoiseura.wordpress.com/

Visa mera
Eliel Aspelin-Haapkylä (1847–1917) oli estetiikan ja nykyiskansain kirjallisuuden professori ja valtioneuvos. Päiväkirjat kertovat Aspelin-Haapkylän toiminnasta ja yhteistyöstä muiden vaikuttajien kanssa monilla kulttuurin ja yhteiskunnan aloilla ja kansallisissa hankkeissa. Ne ovat myös ajankuvaa vuosisadan vaihteen myllerryksistä: vuoden 1905 suurlakosta, eduskunnan perustamisesta, yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden voimaantulosta, toisesta venäläistämiskaudesta sekä poliittisista kiistoista suhtautumisessa venäläistämistoimiin.
Webbplatsens språk: 
https://editiot.finlit.fi/exist/apps/paivakirjat/index.html

Visa mera
Simpukka ry on kerännyt tarinoita tahattoman lapsettomuuden kokeneilta. Tarinoita kertyi yli sata, ja niitä voi lukea yhdistyksen sivuilla.
Webbplatsens språk: 
https://simpukka.info/tukea/tarinoita-lapsettomuudesta-blogi/

Visa mera
Johan Knut Harju oli perinteenkerääjä, joka tallensi erityisesti yhteiskunnan marginaaleissa eläneiden ihmisten elämää ja perinnettä. Sivustolla voi tutustua SKS:n arkistoon tallennettuun aineistoon. Kokoelma sisältää muun muassa omakohtaisia kuvauksia asunnottomuuden kokemisesta ja korvikealkoholista, paikallistarinoita Helsingistä, yömajahaastatteluita, vankila- ja huoltolaperinnettä, lapsuuden, nuoruuden ja sota-ajan muistelua sekä aiheita kuvittavia piirroksia.
Webbplatsens språk: 
https://aineistot.finlit.fi/exist/apps/harju/index.html

Visa mera
Teos kertoo alunperin suomalaisen pohjanmaalaisen Malin Matsdotterin kohtalosta. Hänet poltettiin noitana Tukholmassa vuonna 1676.
Webbplatsens språk: 
https://www.sls.fi/wp-content/uploads/mfiles/2646/2646.pdf

Visa mera
På webbplatsen kan man bekanta sig med Anders Chydenius (1729–1803) liv och tankar och tidsepoken från många olika synpunkter. Innhåller också en länk till Chydenius samlade skrifter.
Webbplatsens språk: 
https://anders.chydenius.fi/sv/

Visa mera
Webbplatsen "100 år - 100 människor. Framgång och kamp tillsammans” är en kartbaserad tjänst som ger möjlighet att se, läsa och återuppleva historierna bakom Finlands framgång och kamp under självständighetstiden ur ett personhistoriskt perspektiv. Webbplatsens användare kan också dela sin egen släkts eller gemenskaps historia om det självständiga Finland.
Webbplatsens språk: 
https://www.100tekijaa.fi/

Visa mera
Avhandlingen handlar om brevväxlingen mellan finländska frontsoldater och deras familjer under fortsättningskriget 1941–1944. Brevets och brevskrivandets roller för skribenterna studeras, de personliga erfarenheterna av kriget och krigsvardagen analyseras och kunskap om kriget som tid och som ett särskilt fenomen i det mänskliga livet ges.
Webbplatsens språk: 
https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-765-725-9

Visa mera
Artikel med foton och videoklipp om Minna Canth. Journalisten och författaren Minna Canth var en viktig samhällspåverkare som lyfte fram arbetarnas och kvinnornas ställning. Hon etablerade realismen i den finska litteraturen och kallas även för den finländska feminismens moder. Den 19 mars firar vi henne, dagen är också den officiella dagen för jämställdhet.
Webbplatsens språk: 
https://yle.fi/a/7-907166

Visa mera
En portal för svenska bloggar och bloggare, som gör det enklare att hitta i den bland blogginlägg som skrivs av svenska bloggare.
Webbplatsens språk: 
https://www.bloggportalen.se

Visa mera
Amerikaminnen återger berättelser från trettio Amerikafarare som sökte lyckan i landet i väster i början av 1900-talet.
Webbplatsens språk: 
https://www.sls.fi/publications/amerikaminnen/

Visa mera
Ann-Marie Ivars on koonnut kirjaansa Etelä-Pohjanmaalta Amerikkaan 1900-alussa lähteneiden siirtolaisten ja paluumuuttajien kokemuksia ja elämäntarinoita.
Webbplatsens språk: 
https://www.sls.fi/sv/utgivning/amerikaminnen

Visa mera
Täällä voi tutustua säveltäjä Kaija Saariahon (1952-2023) teoksiin ja henkilöhistoriaan.
Webbplatsens språk: 
https://saariaho.org/

Visa mera
Anne Frankin muistolle omistettu museo sijaitsee Amsterdamissa talossa, jossa Frankin perhe piileskeli toisen maailmansodan aikana. Museon sivuilla on tietoja ja kuvia museosta, otteita Annen päiväkirjasta ja hänen elämäkertansa. Lisäksi sivuilta löytyy bibliografioita, tietoa Anne Frank Housen tuottamasta opetusmateriaalista, kokotekstiartikkeleita ja linkkejä.
Webbplatsens språk: 
https://www.annefrank.org/en/

Visa mera
Tietopaketti Diakonissalaitoksen perustajasta ja yhteiskunnallisesta vaikuttajasta Aurora Karamzinista. Sivuilla kerrotaan Diakonissalaitoksen vaiheista sekä Aurora Karamzinin elämästä ja työstä.
Webbplatsens språk: 
https://www.hdl.fi/meista/historia/aurora-karamzin/

Visa mera
Muusikko, laulaja ja toimittaja Dimitri Grönfors tapaa Romanitarinoita-sarjassa kiinnostavia romaneita, joiden elämä on saanut uuden toivorikkaan käänteen.
Webbplatsens språk: 
https://areena.yle.fi/podcastit/1-72848411

Visa mera
Sarja esittelee viisitoista henkilökohtaista tarinaa Suomen raha- ja yrityselämän huipulta. Tunnetut nimet avaavat omakohtaisia kokemuksiaan menestyksistä ja menetyksistä. Podcast-sarjan lisäksi Yle Areenassa on katsottavissa kahdeksanosainen dokumenttisarja Raha-Suomi.
Webbplatsens språk: 
https://areena.yle.fi/podcastit/1-73938710

Visa mera
Kirjesampo on semanttinen portaali, jonka kautta voi hakea, selata ja analysoida suomalaisten kulttuuriperintöorganisaatioiden kokoelmissa olevia 1800-luvun kirjeitä niiden kuvailutietojen avulla. Näitä ovat esimerkiksi kirjeiden lähettäjät ja vastaanottajat, ajankohta, kirjoituspaikka ja kieli. Palvelu tarjoaa tietoa lähes 1,3 miljoonasta kirjeestä ja 120 000 henkilöstä. Palveluun on lisäksi integroitu Albert Edelfeltin, Elias Lönnrotin, J. V. Snellmanin ja Zachris Topeliuksen digitoidut kirjeet.
Webbplatsens språk: 
https://kirjesampo.fi/en/

Visa mera

Sidor