142 träffar. Visar 31 - 60 träffar.
Sanomalehtien liitto on julkaissut oppaan uutisten ja uutiskuvien analysointiin. Opas on suunnattu yläkoulu- ja lukioikäisille.
Webbplatsens språk:
Visa mera
Tänne on koottu Aikakausmedian oppimateriaalit kouluille ja varhaiskasvatukseen.
Webbplatsens språk:
Visa mera
Kioski on Ylen uutis- ja ajankohtaispalvelu, jossa puhutaan mm. työstä ja opiskelusta, viihteestä ja kulttuurista, yhteiskunnasta, taloudesta ja elämästä. Kioski toimii sosiaalisessa mediassa, netissä ja televisiossa.
Webbplatsens språk:
Visa mera
Media-avain on vanhempia palveleva verkkosivusto, joka arvioi lapsille ja nuorille suunnattuja mediasisältöjä kasvatuksen näkökulmasta. Media-avain antaa ennakkotietoa teatterilevitykseen tulevista elokuvista, jotka asiantuntijaraati on esikatsellut ja arvioinut. Palvelun avulla voi etsiä sopivia elokuvia esimerkiksi lapsen iän, teeman tai lajityypin perusteella.
Webbplatsens språk:
Visa mera
Strategisen viestinnän salat kertoo suomalaisesta viestinnästä ja sen johtamisesta. Kirjan artikkeleissa avataan viestinnällisiä valintoja, joita valtioneuvostossa, ulkoasiainhallinnossa, poliisihallinnossa ja puolustushallinnossa on viime vuosina tehty.
Webbplatsens språk:
Visa mera
Palvelusta voi hakea elokuvien ja televisio-ohjelmien ikärajoja sekä digitaalisten pelien ikärajoja.
Sivuilla on tietoa myös ikärajojen perusteista.
Webbplatsens språk:
Visa mera
Artikkelikokoelma johdattaa mediakasvatuksen määrittelyihin, tarkastelee mediakasvatusta osana sivistystä, koulutusta ja osallisuutta sekä tarjoaa näkökulmia eri-ikäisten mediakasvatukseen. Kirja soveltuu yliopistolliseksi ja ammatilliseksi oppikirjaksi, mediakasvatuksen parissa työskenteleville sekä kaikille aiheesta kiinnostuneille.
Webbplatsens språk:
Visa mera
Media Guide on englanniksi ja arabiaksi julkaistu aikuisille suunnattu medialukutaito-opas. Se tarjoaa työkaluja median sisältöjen analyysiin ja luotettavuuden arviointiin. Opas sisältää esimerkkejä Suomen ja muiden länsimaiden sekä Lähi-idän mediasta.
Visa mera
Yle Oppimisen Media ja digitaidot -osio tukee medialukutaitoa, lähdekriittisyyttä ja teknologiaymmärrystä. Sieltä saa eväitä tietotulvassa navigoimiseen.
Webbplatsens språk:
Visa mera
Ett nordiskt kunskapscenter för medie- och kommunikationsområdet. Möjlighet att söka vetenskapligt material om media och kommunikation inom Norden.
Webbplatsens språk:
Visa mera
Julkaisussa tarkastellaan sitä, miltä osin tietokirjallisuuden näkyvyys on siirtynyt verkkoon, mitä
mahdollisuuksia sosiaalinen media tarjoaa tietokirjallisuuden näkyvyydelle, mistä lukijat saavat tietoa uusista tietokirjoista ja minkä tyyppisistä kirjoista puhutaan. Lisäksi käsitellään sitä, miten tietokirjallisuus näkyy perinteisissä sanoma- ja aikakauslehdissä.
Webbplatsens språk:
Visa mera
Täällä voi tutustua suomalaisen sananvapauden ja sensuurin historiaan vuodesta 1917 alkaen. Aikajana-artikkeleiden lisäksi verkkoteos sisältää henkilökuvia, esseitä, tutkimuslähteitä ja suosituksia.
Webbplatsens språk:
Visa mera
Johanna Vehkoo kertoo misinformaatiosta verkossa, siitä millaista valheellista tai värittynyttä tietoa verkossa liikkuu ja miten tämän ilmiön eri muodot voi tunnistaa.
Webbplatsens språk:
Visa mera
Välineitä disinformaation ja valemedian sekä faktojen tarkastukseen.
Webbplatsens språk:
Visa mera
Erityisnuoret ja digiajan osallisuus -hankkeen tuloksena julkaistu opas erityisnuorten asemasta mediankäyttäjinä, asemasta medialukutaidon ja -kasvatuksen kentällä sekä tavoista, joilla erityisnuoret saadaan medialukutaidon piiriin ja samanarvoisiksi toimijoiksi kuin muut median käyttäjät. Menetelmiä on testattu ja haettu kahden vuoden käytännön tutkimuksen avulla.
Webbplatsens språk:
Visa mera
Erityisesti nuorisotyöhön tarkoitettu materiaali valottaa henkilöjuttujen avulla julkaisemiseen liittyviä eettisiä kysymyksiä. Se antaa työkaluja pohtia julkaisemista, mediaa ja julkisuutta, kuten sitä, mitä tulee ottaa huomioon ennen kuvien, videoiden ja tekstien julkaisemista
Webbplatsens språk:
Visa mera
Yläkouluikäisille ja toisen asteen opiskelijoille suunnattu oppimateriaali antaa työkaluja lähdekritiikkiin ja median luotettavuuden punnintaan.
Webbplatsens språk:
Visa mera
Pelkkää feikkiä? -juliste auttaa hahmottamaan harhaanjohtamisen keinoja mediassa ja keskustelemaan niiden taustalla olevista vaikuttimista.
Webbplatsens språk:
Visa mera
Yläkoulululaisille ja toisen asteen opiskelijoille suunnattu oppimateriaali herättelee keskustelua journalismin merkityksestä ja sen etiikasta. Videoilla kysytään muun muassa voiko urheilutoimittaja olla fani ja pitäisikö median lopettaa terrori-iskuista uutisoiminen. Millainen toimittaja olisit? -testin avulla selviää, kuinka hyvin hallitset Journalistin ohjeet.
Webbplatsens språk:
Visa mera
Oppimateriaalissa esitellään journalismin vastuita sekä lukijan oikeuksia. Julkisen sanan neuvosto kertoo tehtävästään.
Webbplatsens språk:
Visa mera
Rauhanpuolustajien ja Rauhankasvatusinstituutin tuottama mediakasvatusmateriaali yhdenvertaisuutta edistävän länsikriittisen opetuksen tueksi yläkouluun ja toisen asteen opiskelijoille. Materiaali auttaa tutkimaan lännen ja ei-lännen käsitteitä ja kyseenalaistamaan vallitsevia normeja tarkastelemalla mm. uutisointia eri näkökulmista.
Webbplatsens språk:
Visa mera
Tutkimussäätiö edistää media-alaan liittyvää tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa. Sivustolla on tietoa muun muassa apurahoista, tutkimushankkeista ja opinnäytetöistä.
Webbplatsens språk:
Visa mera
Julkaisu auttaa aikuisia ymmärtämään nuoriin ja mediaan liittyviä ilmiöitä ja keskustelemaan niistä nuorten kanssa. Oppaassa käsitellään muun muassa mediataitoja ja -vaikuttamista, julkisuutta ja yksityisyyttä, pelaamista, minäkuvaa ja seksuaalisuutta sekä digihyvinvointia. Opas sisältää sanaston, lukuvinkkejä ja lisämateriaaleja.
Webbplatsens språk:
Visa mera
Täällä esitellään yleisiä vaikuttamisen, manipuloinnin ja väärän informaation välittämisen tapoja verkossa sekä annetaan vinkkejä niiden tunnistamiseksi.
Webbplatsens språk:
Visa mera
Trollitehdas on Ylen luoma peli, joka paljastaa havainnollisesti, mitä trollit ovat ja miten ne toimivat.
Webbplatsens språk:
Visa mera
Aikakausmedian selvitys 7–15-vuotiaiden mediankäyttötottumuksista ja siitä, miten vanhemmat suhtautuvat lasten ja nuorten käyttämiin mediasisältöihin.
Webbplatsens språk:
Visa mera
Johanna Vehkoo artikkeleita, joissa tutkitaan kriittisesti median sisältöjä. Näitä lukemalla voi harjaantua tarkistamaan faktoja sekä tunnistamaan valeuutisia, ainakin hitusen paremmin.
Webbplatsens språk:
Visa mera
Mediakasvatusseuran oppimateriaalipaketissa käsitellään mediakasvatuksen perusteita, muuttuvia teknologioita ja digihyvinvointia. Sivuilla on infograafeja, syventäviä näkökulma-artikkeleita ja tehtävävinkkejä. Aineistot soveltuvat kaikille nuorten kanssa työskenteleville.
Webbplatsens språk:
Visa mera
Materiaalia audiovisuaaliseen työskentelyyn, mm. verkostoja ja koulutusta.
Webbplatsens språk:
Visa mera
Täällä voi tutustua opetus- ja kulttuuriministeriön kansallisiin mediakasvatuslinjauksiin. Sivuilla esitellään tavoitteita ja toimenpide-ehdotuksia sekä kerrotaan mediakasvatuksen nykytilasta Suomessa.
Webbplatsens språk:
Visa mera