72 osumaa haulle. Näytetään 1 - 30 tulosta.
Asumisalan etu- ja neuvontajärjestön kotisivut, jotka sisältävät Asukasliiton kannanottoja ja tietoa toiminnasta. Lisäksi annetaan ohjeita asumiseen ja oikeusturvaan liittyvistä asioista. Tietoa löytyy myös koulutuksesta.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Tänne on koottu Helsingin kaupungin eri hallinnonalojen sähköiset asiointipalvelut. Palvelun kautta voi täyttää ja lähettää sähköisiä hakemuksia ja lomakkeita ja ilmoittautua kursseille. Palvelu jakaantuu kahteen osioon, joista toinen on tarkoitettu kuntalaisille, toinen palvelee yrityksiä ja yhteisöjä.
Näytä enemmän
Tutkimuksessa on selvitetty sitä, minkälaiseksi pääkaupunkiseudulla asuvat kokevat oman elämänsä ja hyvinvointinsa. Hyvinvoinnin kokemista tarkastellaan mm. asumisen, terveyden, työelämän ja taloudellisen tilanteen näkökulmista.
Näytä enemmän
Palvelu erityisesti nuorille aikuisille, joita kiinnostaa muutto Lappiin. Palvelusta voi etsiä sopivaa asuinympäristöä ja kotikuntaa esimerkiksi sen perusteella, haluaako asua mahdollisimman lähellä luontoa, kaipaako hyppyä tuntemattomaan tai onko suunnitelmissa opiskelu tai yrityksen perustaminen Lapissa.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Keskus tarjoaa neuvontaa ja apua naapureiden välisiin asumisen ongelmiin. Sivuilta löytyy Naapuruussovittelun käsikirja isännöitsijöille, asumisneuvojille ja kaikille muille, joiden työhön kuuluu asumiseen liittyvien konfliktien hoito.
Näytä enemmän
Kuluttajaviraston sivulla on tietoa asuntolainoista ja niiden vertailusta.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Helsingin kaupungin tilastollinen vuosikirja väestön, asumisen, työnteon, liikenteen, terveyspalveluiden, kasvatuksen ja koulutuksen tilasta. Mittareita ja tutkimuksia on myös elinkeinoista, turvallisuudesta, verotuksesta sekä kunnallisen taloudesta ja henkilöstöstä.
Näytä enemmän
Julkaisu tarjoaa tietoa yleisestä asumistuesta sekä nostaa esiin asumistuen kehittämiskohteita. Tutkimuksessa tarkastellaan yleistä asumistukea saaneita ruokakuntia, heidän toimeentuloaan ja asumistukijaksojen kestoa sekä vuokranantajien näkemyksiä asumistuesta. Tutkimuksessa verrataan Suomen asumistukijärjestelmää Ruotsin, Tanskan, Hollannin ja Britannian järjestelmiin.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Sirpa Uimonen on selvittänyt tutkimuksessaan teemahaastattelun keinoin kodin tunnun osatekijöitä ja niiden merkitystä haastateltaville.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Karttoja, joissa maiden ja maanosien koot on suhteutettu tilaston aiheen mukaan.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Vanheneminen.fi tarjoaa tietoa siitä, miten varautua eläkkeelle jäämiseen ja hyvään vanhuuteen. Teemoina ovat talous, asuminen, terveys, mielekäs elämä ja asiakirjat. Palvelusta löytyy itseopiskeluna suoritettava maksuton sähköpostikurssi, josta on apua suunnitelmien tekemisessä. Sivuille on koottu myös kirjavinkkejä aiheesta.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Suomen maatalousmuseo Saran Pellot ja kasket -aineisto tutustuttaa läntisen ja itäisen kulttuurialueen erityispiirteisiin. Aineiston avulla selviävät pelto- ja kaskiviljelyalueiden viljely- ja asumistavat.
Näytä enemmän
Ohjaamossa opastetaan nuoria käytännön asioissa, asunnon etsimisessä, opiskelupaikan valinnassa, kaikessa, mikä nuorta askarruttaa.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Raportissa esitellään asukas- ja kuntakyselyn tuloksia vapaa-ajan asumisen nykytilasta ja kehittämistarpeista. Tutkimuksessa selvitettiin mm. vapaa-ajan asuntojen käyttäjien asunnon hankintaa, sijaintia, varustetasoa ja käyttöaikoja. Lisäksi kartoitettiin kuntien edustajien näkemyksiä vapaa-ajan asumisen vaikutuksista alueen ympäristöön ja yhteisöön sekä sitä, miten vapaa-ajan asuminen on huomioitu osana kuntien maankäytön suunnittelua.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Täällä on tietoa viralliseen asiointiin liittyvistä oikeuksista ja velvollisuuksista, jotka täysi-ikäisenä ovat nuoren omalla vastuulla. Sivuilta löytyy vinkit muun muassa verokortin tilaamiseen, muuttoilmoituksen tekemiseen ja passin, henkilökortin ja ajokortin hankkimiseen. Lisäksi löytyy tietoa opiskelusta, talousasioista, terveyspalveluista ym.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
SPEK:n opastusta pelastussuunnitteluun ja pelastussuunnitelman tekemiseen. Opastusta löytyy työpaikkojen ja asuinrakennusten pelastussuunnitelmien laatimiseksi sekä väestönsuojan käytössä ja huollossa. Sivustossa on myös toimintaohjeita hätätilanteita varten.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Oikeusministeriön sivuille on koottu 1.7.2010 voimaan tullutta asunto-osakeyhtiölakia koskevia ohjeita ja oppaita. Asunto-osakeyhtiölakiopas sisältää yhteenvedon keskeisimmistä muutoksista aiempaan lainsäädäntöön verrattuna.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Oppaaseen on koottu tietoa pitkäaikaissairaiden ja vammaisten henkilöiden sekä ikääntyneiden henkilöiden sosiaaliturvasta ja palveluista. Tavoitteena on tarjota yhdestä paikasta selkeää ja ajantasaista tietoa sosiaaliturvasta.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Sosiaali- ja terveysministeriön kokonaisuuteen on koottu tiedot tuista ja tukipalveluista, joita on tarjolla ikääntyneille. Näitä ovat kuntoutus, palvelutarpeiden arviointi, veteraanipalvelut, asumispalvelut, kotipalvelut, laitoshoito, omaishoito sekä tietopaketit muistisairauksista.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Kuurojen Palvelusäätiö on valtakunnallinen järjestö, joka tuottaa asumis- ja työpalveluja kuuroille ja kuurosokeille henkilöille. Sivuilla on tietoa palveluista, ohjelmista ja projekteista.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Belgian valtion virallisella sivustolla on selkeästi ryhmiteltynä informaatiota esimerkiksi taloudesta, koulutuksesta, ympäristöstä, asumisesta ja työskentelystä. Myös matkailijoille on oma osio.
Näytä enemmän
Vammaispalvelujen käsikirja on tarkoitettu alan ammattilaisille asiakastyön ja päätöksenteon tueksi sekä palvelujen käyttäjille. Sähköisen käsikirjan avulla pyritään lisäämään valtakunnallista yhdenvertaisuutta vammaispalveluissa ja parantamaan palvelujen laatua.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Pro gradu -tutkielmassa paneudutaan maaseudun työväestön, torppareiden, mäkitupalaisten, muonamiesten ja loisten asuinolosuhteisiin ja niihin suhtautumiseen ja suunnitelmiin niiden parantamiseksi.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Ympäristöministeriön julkaisussa tarkastellaan vapaa-ajan asumista kestävän kulutuksen ja ekotehokkuuden kannalta. Raporttiin on koottu ehdotuksia siitä, miten esimerkiksi lämmitysmuotoja, vesi- ja jätehuoltoa sekä kodinkoneiden käyttöä voidaan kehittää ekotehokkaampaan suuntaan. Lisäksi käsitellään mökkiliikenteen vaikutuksia ja energiatehokkuutta.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Oppaassa on tietoa turvallisesta kotona asumisesta muistisairautta sairastaville ja heidän läheisilleen.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Taloustieteen taju tarjoaa näkökulmia ympäröivän maailman tarkastelemiseen ja avaa yhteiskunnallisia kysymyksiä taloustieteen keinoin. Teemoja ovat asuminen, koulutus, ilmasto, kulutus sekä työelämä ja taloudelliset lähtökohdat.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Sivuilla on tietoa ARA-asumisesta, -lainoista ja -avustuksista. Sivuilla on myös ajankohtaista tietoa asuntomarkkinoista.
Näytä enemmän
Kuluttajaliiton opas tarjoa neuvoja vuokralaiselle ja vuokranantajalle.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Sivut opastavat nuoria asunnon hankkimisessa ja asumisessa. Keskustelupalstalla puhutaan yleisemminkin nuorten elinolojen kehittämisestä. Järjestöllä on paikallistoimintaa ja yhteistyötä julkisyhteisöjen, ja järjestöjen kanssa.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Kiinteistöalan uutisia, tapahtumia ja tietoa palveluista. Suomen kiinteistölehden artikkelit luettavissa 1998 lähtien sekä vuosien 1995-1997 lehtien sisällysluettelot.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän