Avoin Kalevala avaa nykylukijalle kansalliseepoksen uudella tavalla: millaiseen maailmaan eepos syntyi, mikä on sen suhde kansanrunoihin, miten ymmärtää Kalevalan kieltä. Avoin Kalevala sisältää sananselityksiä, tieteellisiä kommentaareja ja laajempia kirjoituksia vuonna 1849 ilmestyneeseen Kalevalaan. Editiossa on kolme osaa, joista ensimmäiseen osaan kuuluvat runot 1−15 ja Lönnrotin esipuheet Uuteen ja Vanhaan (1835) Kalevalaan. Toinen osa sisältää vuoden 1849 Kalevalan runot 16–50. Kolmas osa täydentää edellisiä osia sananselityksillä ja kommentaareilla. Kaikki Kalevalan runot ja esipuheet ovat luettavissa painetun kirjan näköiskappaleena, tekstin transkriptioina ja käsikirjoituksen faksimilekuvina.

Täällä voi lukea Aleksis Kiven näytelmätekstin ja tutustua sen syntyyn, julkaisuhistoriaan, vastaanottoon, kirjallisuushistorialliseen asemaan ja kirjallisiin ominaispiirteisiin. Liitteissä on tietoa mm. tekstiin tehdyistä muutoksista sekä Kullervon säilyneestä käsikirjoituskatkelmasta.

Nummisuutarien kriittinen editio tarjoaa näytelmän luettavaksi siinä muodossa kuin Aleksis Kivi sen julkaisi. Editiossa voi esimerkiksi etsiä tietoa Nummisuutarien eri aikoina julkaistuista versioista sekä tutustua näytelmän ensipainokseen kuvina.

Kari Tarkiaisen historiateos käsittelee ajanjaksoa, joka alkaa vuodesta 1478, jolloin Novgorodin valtio joutui Moskovan valtaan, ja päättyy Uudenkaupungin rauhaan vuonna 1721.

Kaanon ja marginaali paneutuu kulttuuristen ideaalien ja normien katvealueisiin. Tarkastelun kohteena ovat julkisessa keskustelussa, kulttuurin kentillä ja tutkimuksessa väheksytyt ja varjoon jätetyt aineistot ja tekijät. Teoksen kirjoittajat ovat folkloristeja, kirjallisuudentutkijoita, historioitsijoita ja musiikintutkijoita.

Ulla Pielan kirjassa perehdytään ylioppilaiden runonkeruuseen autonomian ajan Suomessa, sen ideologisiin lähtökohtiin ja tavoitteisiin, konkretiaan ja tuloksiin. Kirjassa tarkastellaan runonkerääjien matkakertomuksia ja niiden teemoja, joiden perusteella voi jäljittää kirjoittajien käsityksiä, toiveita ja pelkoja Suomesta ja suomalaisuudesta. Muita kirjan aiheita ovat runonkeruuseen vaikuttaneet autonomian kauden tapahtumat, kansallisuusaate, nuori sivistyneistö, sivistyneistön suhde rahvaaseen sekä toiseuttaminen.

Miten sodan olosuhteissa on hoidettu monikieliset keskustelut, ohjeistukset, määräykset ja raportoinnit? Pekka Kujamäki tarkastelee tutkimuksessaan suomalais-saksalaista aseveljeyttä ennen kaikkea monikielisenä sotilas-, viranomais- ja siviilikohtaamisten verkostona, jota tulkkeina ja kääntäjinä toimineet kielitaitoiset sotilaat ja siviilit pitivät koossa. Keitä nämä aseveljeyden tulkit olivat? Miten he päätyivät tehtäviinsä? Kirjassa valotetaan pitkälti pimentoon jäänyttä osaa suomalaisesta kääntämisen ja tulkkauksen historiasta ja täydennetään kuvaa aseveljeyden kohtaamisista sekä kielen ja kielitaidon merkityksestä aseveljeyden arjessa.

Ylirajallisuudella tarkoitetaan esimerkiksi maantieteellistä, symbolista tai kielellistä liikettä ja toimintaa. Niina Hämäläisen, Hanna Karhun ja Tuomas Martikaisen toimittamassa kirjassa tarkastellaan ylirajaisuutta historian, kirjallisuuden, kulttuurin, muistitiedon, musiikin ja uskonnon viitekehyksissä.