73 osumaa haulle. Näytetään 61 - 73 tulosta.
Mölkyn MM-kisojen ohjelma ja tulokset.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Opas nuorten ja digitaalisten pelien parissa toimiville aikuisille. Opas sisältää eri toimijoiden käyttämiä, hyväksi todettuja työkaluja ja menetelmiä yhdenvertaisemman pelitoiminnan toteuttamiseen. Teemoina ovat pelikasvatus, tunnekasvatus, pelitoiminnan taustarakenteet, turvallisempi tila sekä viestintä. Opas on julkaistu suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, myös äänikirjana.
Näytä enemmän
Suomalaisen kirjan museon Pukstaavin verkkonäyttely esittelee kirjan ja lukemisen merkitystä sekä roolia nykypäivän ihmisten elämässä. Lapsille ja nuorille suunnattu näyttely sisältää myös pakopelin.
Näytä enemmän
Yle Oppimisen Mysteerijuna-peli tarjoaa pelaamisen ohessa mahdollisuuden tutustua koodaamisen logiikkaan. Pelin yhteyteen on rakennettu noin viiden oppitunnin materialipaketti, jonka avulla opettaja voi käydä oppilaiden kanssa läpi koodaamisen periaatteita. Peli on tarkoitettu ensisijaisesti 11-16-vuotiaille. Peliä voi pelata suomen lisäksi ruotsiksi, saameksi ja englanniksi.
Näytä enemmän
Jyväskylän ammattikorkeakoulun Pelaan ja opin -sivusto sisältää vinkkejä peleistä ja sovelluksista, jotka sopivat opetukseen varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Sivuilta löytyy tietoa tietokonepelien ikäluokituksesta, neuvoja pelien soveltuvuudesta eri-ikäisille lapsille sekä yleistietoa peleistä ja pelaamisesta. Tietokannasta voi tarkistaa, mikä luokitus tietylle pelille on annettu.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Pelin aiheena on ilmastonmuutos ja siinä seikkaillaan oikeassa kaupunkiympäristössä Helsingissä, Espoossa, Tampereella ja Vantaalla. Peli soveltuu koulujen oppimateriaaliksi. Peli toimii mobiililaitteilla ja suositusikäraja on 12 vuotta.
Näytä enemmän
Yhdistyksen sivuilla on kiinalaisen shakin esittely, tietoa pelipaikoista, tuloksia, tapahtumakalenteri ja tietokanta kiinalaisen shakin peleistä.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Postimuseon ja Tampereen historiallisten museoiden Finna-sivuston aiheita ovat viestintä, posti, pelit ja digitaalinen elämä. Sivuilla on myös teemaan liittyviä oppimisen aineistopaketteja.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Oppaassa on ohjeita peleihin ja leikkeihin lumessa.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Toimittaja ja tietoturva-asiantuntija Laura Kankaalan podcast-sarjan aiheina ovat internetin ratkaisemattomat mysteerit, pimeä verkko ja tietomurrot.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Selainpohjainen oppimispeli, jossa pelaaja pelaa kansanedustajalla. Peli on suunnattu erityisesti yläkouluikäisten yhteiskuntaopin opiskeluun, mutta se sopii myös toisen asteen opiskelijoille.
Näytä enemmän
Millaista on japanilainen katumuoti, mitkä ovat suosittuja animesarjoja Suomessa, millaisia stereotypioita japaniharrastajat ovat kohdanneet? Museo Leikin verkkonäyttely tutustuttaa japanilaisen populaarikulttuurin eri muotoihin ja harrastajien kokemuksiin.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän