88 osumaa haulle. Näytetään 31 - 60 tulosta.
Matti Kurikka (1863–1915) muistetaan erityisesti Kanadaan perustetun Sointulan ihanneyhteisön johtajana. Tässä teoksessa tarkastellaan Kurikan kirjallista uraa näytelmäkirjailijana, toimittajana ja kustantajana, hänen poliittista uraansa vuosina 1899–1909 sekä Kurikan utopioita ja niiden toteutusyrityksiä 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Teatterikorkeakoulun julkaisu länsimaisen esittävän taidetanssin historiallisista kehityslinjoista ja pääpiirteistä.
Näytä enemmän
Into Konrad Inhan teos Maanteide ja löytöretket vuodelta 1912 kuvaa kansojen maantiedon tuntemusta, matkailua ja maailmankuvaa vanhalta ajalta löytöretkien ajalle saakka.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Kari Tarkiaisen historiateos käsittelee ajanjaksoa, joka alkaa vuodesta 1478, jolloin Novgorodin valtio joutui Moskovan valtaan, ja päättyy Uudenkaupungin rauhaan vuonna 1721.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Monitieteinen teos kuvaa potilaiden, sukulaisten, henkilökunnan ja heidän lastensa muistoja ja kokemuksia mielisairaaloista. 1930-luvulta 2010-luvulle ulottuvat muistot on kerätty SKS:n toimesta vuosina 2014-2015. Teoksen toimittajat ovat historian, taiteellisen tutkimuksen, kulttuurisen mielenterveyden ja taiteen tutkijoita.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Kirjassa käsitellään ulkomaisten ja suomalaisten veroprotestien historiaa 2000-luvulle asti. Kirjassa tarkastellaan veroprotestien syitä, verolajeja, protestimuotoja ja veroprotestien seurauksia. Lisäksi selvitetään veroprotestien oikeussääntöjä ja tarkastellaan laillisia ja laittomia vaikutusmahdollisuuksia veroihin.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Kirja tutustuttaa vuonna 1872 perustetun Eduskunnan kirjaston vaiheisiin. Julkaisu löytyy myös ruotsiksi: Länge leve Riksdagsbiblioteket! : historier från 150 år och reflektioner om framtiden.
Näytä enemmän
Pohjalaistalot ovat yhteistä kulttuuriperintöämme ja osa pohjalaista kulttuurimaisemaa. Mitä arvoja pohjalaistalokulttuuriin sisältyy? Mikä on pohjalaistalojen rakentamisen tausta, ja miksi ja miten ne tehtiin? Muun muassa näihin kysymyksiin vastataan Matti Mäkelän ja Sulevi Riukulehdon kirjassa, joka on julkaistu painettuna vuonna 2016.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Ella Viitaniemen toimittamassa kirjassa tarkastellaan sitä, milla eri tavoilla kirkko ja papisto vaikuttivat ihmisten elämään ja yhteiskunnan toimintaan 1600–1800-lukujen välisenä aikana. Aihetta lähestytään kolmen teeman kautta: papisto ja perhe yhteisön osana, kirkko yhteisesti rakennettuna tilana sekä kirkko vuorovaikutuksen, tiedon ja politiikan areenana.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Harri Vanhalan tutkimus amerikansuomalaisten työläisten perustamasta Kylväjä-kommuunista 1920- ja 30-luvun Neuvostoliitossa.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Maija Mäkikalli tarkastelee tutkimuksessaan suomalaisen modernin huonekalutaiteen murrosta 1920-luvulta 1950-luvulle turkulaisen Bomanin puusepäntehtaan tuotannon näkökulmasta.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Harri Heinilä on tutkinut DJ Kool Hercin hip hop -perintöä sekä suomalaisen hip hop -skenen alkuvaiheita vuoden 1984 loppuun asti.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Täällä on luettavissa e-kirjana Friedrich Nietzschen esikoisteos Tragedian synty (1872).
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Pentti Pellon (1938–2018) kirja on ensimmäinen suomenkielinen kokonaisesitys urkujen tyylihistoriasta hellenistiseltä ajalta 1900-luvun loppuun. Kirja on suunnattu opiskelijoille, urkukonserttien yleisölle, urkujen hankinnasta päättäville ja muille kiinnostuneille. Peter Peitsalo on toimittanut postuumin laitoksen Pentti Pellon käsikirjoituksista.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Kirjan esseet kertovat muun muassa juristiammatin kehityksestä, suurista ajattelijoista, merkittävistä säädöksistä sekä kuuluisista ja vähemmän kuuluisista oikeudenkäynneistä. Kirja perustuu Ditlev Tammin teokseen Juraens 100 bedste historier – rettens kulturhistorie fra middelalderen til i dag.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Teos tarjoaa uutta tutkimustietoa Suomen Filosofisen Yhdistyksen ja suomalaisen filosofian vaiheista 1800-luvun lopulta nykyaikaan.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Riitta Pylkkäsen alun perin vuonna 1982 julkaistu kirja säätyläisnaisten pukeutumisesta 1700-luvulla.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Jussi Lahtisen ja Heikki Mikkosen toimittama kirja tarjoaa lukijalle katsauksen työväestön vaurauden historialliseen muutokseen.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Virpi Nurmen vuonna 1989 julkaistu kansatieteellinen tutkimus lasinvalmistuksesta ja lasinvalmistajista. Tutkimuksen keskeisenä aineistona ovat Suomen eri lasitehtailla tehdyt haastattelut.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Kirja lähestyy Suomen kehitysyhteistyön historiaa työntekijöiden kokemusten kautta. Kokemuksistaan kertoo joukko suomalaisia, jotka ovat työskennelleet kansainvälisen kehitysavun parissa Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Kirja käsittelee myös kehitysyhteistyön vaiettua puolta, kuten korruptiota, kehityshankkeiden vastustusta ja niiden ei-toivottuja seurauksia kohdemaissa.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Fred Karlssonin alun perin vuonna 1997 julkaistu teos kuvaa yleisen kielitieteen kehitystä Suomessa.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Siirtolaisinstituutin 50-vuotisjuhlakirja sisältää tarinoita ja kuvia muuttoliikkeestä Suomessa, Suomesta ja Suomeen. Esille on nostettu myös aiheita, jotka ovat jääneet julkisen keskustelun ulkopuolelle.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Seinäjoesta tuli itsenäinen kunta vuonna 1868 ja kaupunki vuonna 1960. Kirjassa tarkastellaan Seinäjoen kaupunkiajan historiaa.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Esko Linnakankaan ja Kalle Isotalon kirjassa selvitetään, millaisia vaikutuksia sodilla ja muilla poikkeusoloilla on ollut ja on yhä verojärjestelmäämme. Tutkimus alkaa Ruotsin vallan ajasta ja jatkuu vuoteen 2022, jolloin Venäjä aloitti hyökkäyssodan Ukrainaan.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Matti Häyry selvittää vuonna 2000 ilmestyneessä kirjassaan, miten ajatus mahdollisimman monen onnellisuudesta kehittyi ja miten oppia on sovellettu vuosituhannen lopun eettisissä kiistoissa.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Aino Kukkosen kirjoittama teos kertoo vuonna 1959 perustetun Operettiteatterin toiminnasta, operetin aseman muutoksesta Suomessa sekä teatterin perustajan Hilkka Kinnusen urasta.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Santeri Aikio on tutkinut tilallisten piirteiden vaikutusta ruotujakolaitoksen toimintaan sekä sotilaiden rooliin paikallisyhteisössä 1700-luvun lopun Varsinais-Suomessa. Lähdeaineistoina hän on käyttänyt historiallisia karttoja ja komppanioiden pääkatselmusrullia vuosilta 1775–1795.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Teos kertoo alunperin suomalaisen pohjanmaalaisen Malin Matsdotterin kohtalosta. Hänet poltettiin noitana Tukholmassa vuonna 1676.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Teos kertoo Ylä-Savon asutushistoriasta, elinkeinohistoriasta sekä elämästä rautakaudesta 1900-luvun alkuun.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Netta Böök käsittelee tutkimuksessaan arkkitehtuurin näkökulmasta sosialistisen yhteiskunnan rakentamista Kurkijoen taajamassa eli Suomen ajan Lopotissa osana Neuvosto-Karjalaa sen jälkeen, kun Suomi luovutti Kurkijoen kunnan talvisodan ja jatkosodan seurauksena Neuvostoliitolle.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän