42 osumaa haulle. Näytetään 31 - 42 tulosta.
Tila 2030 on oppimiskokonaisuus yläkouluille. Se kattaa neljä eri lähestymistapaa kiinteistö- ja rakentamisalaan. Teemaksi voi valita kaupunkisuunnittelun, arkkitehtuurin, rakentamisen tai tilojen suunnittelun ja ylläpidon näkökulman. Projektissa toteutetaan kuvitteellisen kunnan kirjastohanke. Aineistossa on myös Koulu kuntoon –osio, jossa voi suunnitella jonkin muutostyön koululle. Ammatti alalta –osiossa on tietoa oppilaanohjauksen tueksi.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestön sivuilla on tietoa järjestöstä, sen jäsenistä, ajankohtaisasioita sekä järjestön julkaisemia aineistoja.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Työmarkkintorin ammattitieto-osassa on esitelty eri ammateja, ammatinvalinnan ja koulutuksen valinnan ohjausta sekä uravalmennusta.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Sairaanhoitajien ja kätilöiden vuosi tutustuttaa sairaanhoidon uranuurtajien työhön 1820-luvulta lähtien. HUSin museotoimikunnan tuottama näyttely oli esillä sairaaloissa vuosina 2020 ja 2021.
Näytä enemmän
Näyttelyssä 16 hoitotyön ja varhaiskasvatuksen ammattilaista kertoo työnsä merkityksestä itselleen ja yhteiskunnalle. Kertomukset ovat luettavissa ja kuunneltavissa sivustolla. Näyttely on syntynyt Meeri Koutaniemen ja ammattijärjestö Tehyn yhteistyönä.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Anna-Liisa Haavikon toimittamassa historiasarjassa kätilöt kertovat muistojaan synnytyksistä. Tarinoista kuvastuu, millaisia asenteita synnyttäviin äiteihin ja kätilöihin on kohdistunut. Sarjassa matkataan aina 1700-luvulle asti kätilöiden historiaa tutkineen Kirsi Vainio-Korhosen kanssa.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Työvoiman saatavuus ja kohtaanto -raportin avulla voit tutustua eri toimialojen ja ammattien työmarkkinatilanteen kehitykseen maakuntatasolla. Raportti sisältää tietoa eri ammattiryhmien työllisyystilanteesta, työvoiman määrästä, avoimista työpaikoista ja palkoista.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Akatemiasampo on avoimen datan palvelu ja semanttinen portaali, jossa voi selata tietoja noin 28 000 opiskelijasta, heidän perhesuhteistaan ja myöhemmistä elämänvaiheistaan. Palvelusta selviää opiskelijoiden yhteydet myös muihin henkilöihin, ammatteihin ja paikkoihin. Henkilötiedot ovat peräisin Ylioppilasmatrikkeleista 1640–1852 ja 1853–1899.
Näytä enemmän
Opintopolussa kuvataan ammatillista koulutusta, tutkintoja, edellytyksiä hakuun, oppilaitoksia sekä opiskelemaan hakemista.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Ilmailualan Unionin sivulta löytyvät uutisarkisto, tietoa liiton toiminnasta ja organisaatiosta, yhteystietoja, jäsentietoutta, työsuhteen pelisäännöt, työehtosopimukset, tietoa työttömyysturvasta ja koulutuksesta.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Rautatiemuseon näyttely esittelee ammatteja, joissa naiset ovat toimineet rautateiden palveluksessa.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Täällä on tietoa raideliikenteestä Suomessa ja ulkomailla sekä työskentelystä alalla.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän