15 osumaa haulle. Näytetään 1 - 15 tulosta.
Pohjoismaiden historiaa esihistorialliselta ajalta nykyaikaan.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Verkkonäyttely kertoo Saabin ilmailuhistoriasta ja yhtiön sotilas- ja siviilikäyttöön valmistetuista lentokoneista.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
SKS on julkaissut kirjeet, jotka Ruotsissa ja Norjassa asuneet metsäsuomalaiset lähettivät suomen kielen lehtori, kirjailija ja suomalaisuusmies Carl Axel Gottlundille. Kirjeet sijoittuvat ajallisesti 1820-luvulta 1870-luvulle. Vajaan 250 kirjeen kokoelmasta suurin osa on suomenkielisiä, osa ruotsin- tai norjankielisiä.
Näytä enemmän
Löytöpaikkansa mukaan nimetty Codex Aitolahti on 1640-luvulla laadittu suomenkielinen käännös ns. kuningas Kristofferin laista vuodelta 1442. Maanlaki koostuu 14 kaaresta, joita ovat mm. Kuninkaankaari, Naimiskaari, Perintökaari, Maakaari, Kauppakaari ja Rauhavalan kaari. Suomenkielisen lakikirjan lisäksi koodeksi sisältää ruotsinkielisiä kirjeitä, määräyksiä ja ohjeita.
Näytä enemmän
Täällä voi tutustua Ruotsin Kansallismuseon toimintaan ja kokoelmiin, joihin kuuluu noin 700 000 esinettä 1500-luvulta nykyaikaan: maalauksia, veistoksia, taidekäsitöitä, piirustuksia jne.
Näytä enemmän
Opinnäytetyössä tutkitaan Puola-Liettuan Yhteisvallan kuninkaan mahdollisuudet toteuttaa ja johtaa valtion ulkopolitiikkaa. Tutkimus on rajattu käsittelemään kuningas Sigismund Augustin hallintokauden viimeistä vaihetta, vuosia 1560–1572.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Ohjelmasarjassa kerrotaan tarinoita Ruotsin kaupunkien historiasta.
Näytä enemmän
Ruotsinsalmen tarinat kertovat nykyisen Kotkan edustalla käydystä Itämeren suurimmasta meritaistelusta ja sen jälkeen rakennetusta linnoituskaupungista.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Ylen palkitussa televisiosarjassa syvennytään Ruotsin vallan ajan merkitykseen Suomen kehitykselle.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Suomen ja Ruotsin historia kerrotaan kuvin ja videoin kuvitettuna 1100-luvulta 2000-luvulle asti kulttuurikeskuksen YouTube-kanavan ohjelmasarjassa.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Suomi Ruotsin vallan alla on luotu kuudennen luokan historian etäopintoja varten, mutta sitä saa käyttää vapaasti kaikissa tilaisuuksissa.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Kari Tarkiaisen historiateos käsittelee ajanjaksoa, joka alkaa vuodesta 1478, jolloin Novgorodin valtio joutui Moskovan valtaan, ja päättyy Uudenkaupungin rauhaan vuonna 1721.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Täällä voi tutustua kirkonmies Martinus Olavin 1580-luvulla laatimaan käännökseen kuningas Kristofferin maaseutuväestöä koskeneesta maanlaista. SKS:n arkistossa säilytettävä käsikirjoitus on nimetty lahjoittajansa J. J. Nordströmin mukaan.
Näytä enemmän
Kaisa Kyläkosken 1700-luvun sanomalehtikirjoituksia koskevassa tutkimuksessa tarkastellaan sitä, minkälaista yksityishenkilöiden viestintä ystävä- ja tuttavapiirin ulkopuolelle oli, mitkä tekijät vaikuttivat kirjoittavien lukijoiden toimintaan ja mikä oli kanssakirjoittamisen merkitys kirjoittajille ja lukijoille. Tutkimuksen kohteena on kaksi Ruotsissa ilmestynyttä lehteä, Posttidningar ja Inrikes tidningar.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän
Kirja kokoaa yhteen suomalaisten tutkijoiden viimeisintä, monitieteistä tutkimusta taikuudesta ja noituudesta. Kirjoittajat ovat historian, taiteen, kirjallisuuden, uskonnon ja kulttuurin aloilta. Ajallisesti artikkelit sijoittuvat keskiajalta nykypäivään ja maantieteellisesti Suomeen ja sen lähialueille.
Sivuston kieli:
Näytä enemmän