19 träffar. Visar 1 - 19 träffar.
Agronomiliiton sivulta löytyy tietoa työ- ja ura-asioista, asiantuntijoista sekä apurahoista. Liiton organisaatio ja toiminta kuvataan, tietoa voi etsiä edunvalvonnasta, jäsenyydestä, tutkinnoista sekä yhdistyksistä.
Visa mera
Yleistietoa ammattikorkeakouluista, niiden koulutusohjelmista ja palveluista yrityksille ja yhteisöille. Linkit ammattikorkeakoulujen kotisivuille.
Visa mera
Opintopolun kokonaisuus avoimen yliopiston koulutuksesta. Palvelussa esitellään opetustarjontaa sekä opiskelupaikkoja.
Visa mera
Tilastotietoihin perustuva kuvaus Helsingistä ja helsinkiläisistä 255 taulukon muodossa. Mukana on myös vertailutietoja pääkaupunkiseudulta, Helsingin seudulta ja koko maasta.
Visa mera
Helsingin kaupungin tilastollinen vuosikirja väestön, asumisen, työnteon, liikenteen, terveyspalveluiden, kasvatuksen ja koulutuksen tilasta. Mittareita ja tutkimuksia on myös elinkeinoista, turvallisuudesta, verotuksesta sekä kunnallisen taloudesta ja henkilöstöstä.
Visa mera
Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) vastaa varhaiskasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen kansallisesta arvioinnista. Karvin toimiala kattaa koko koulutusjärjestelmän varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen. Sivustolla voi tutustua keskuksen arviointiraportteihin ja muihin julkaisuihin.
Visa mera
Opetushallituksen verkkosivut tarjoavat tietoa koulutuksen kehittämisestä, kansainvälistymisestä, opiskelija-, harjoittelija- ja virkailijavaihdosta, apurahoista sekä EU:n kulttuuri-, koulutus- ja nuoriso-ohjelmista.
Visa mera
Kesälukioseuran sivulla voi hakea tietoa kesälukiosta, sen toiminnasta sekä kursseista.
Visa mera
Lab-ammattikorkeakoulussa annettava koulutus, aikuis- ja täydennyskoulutus, palvelut, julkaisut, organisaatio, kansainvälinen toiminta ja ajankohtaiset asiat.
Visa mera
Sivuilla on tietoa maahanmuuttajille tarkoitetuista koulutuspalveluista ja -vaatimuksista, kielikursseista ja muista opinnoista sekä Suomen koulutusjärjestelmästä.
Visa mera
Opetushallituksen sivuilla on tietoa Suomen koulutusjärjestelmästä, eri koulutusmuodoista sekä tutkinnoista. Sivuilla julkaistaan myös ajankohtaista tietoa opetustoimen alalta sekä opettajien työhön liittyvää aineistoa.
Visa mera
Opintopolku antaa ohjeita ja neuvoja koulutustiedon etsijöille. Tietoa löytyy opiskelumahdollisuuksista, opiskelumuodoista, koulutusaloista, työhön ja harrastuksiin liittyvistä opinnoista, opintojen rahoituksesta sekä ulkomailla opiskelusta.
Visa mera
Oppisopimus.fi esittelee oppisopimuskoulutusta ja oppisopimuksia työntekijän, opiskelijan sekä yrittäjän näkökulmasta.
Visa mera
Rauhankasvatusinstituutti tarjoaa oppimateriaaleja opettajinen ja kasvattajien käyttöön. Oppimateriaalit tukevat yhdenvertaisuutta ja maailmankansalaisuutta.
Visa mera
Oikeusministeriön alainen koulutusyksikkö vastaa vankeinhoitoalan tutkintoon johtavasta perus- ja jatkokoulutuksesta. Sivulla on tietoa koulutuksesta, julkaisuista ja kirjastosta.
Visa mera
Oppimateriaaleja erityisesti yläkoulun yhteiskuntaopin opetukseen. Tarjolla on ohjeita ja harjoitustehtäviä mm. seuraavista aiheista: asuminen, oman talouden hallinta, julkishallinnon palvelut ja sähköinen asiointi sekä sosiaaliturva ja hyvinvointivaltio. Tehtävät ovat sovellettavissa myös toisen asteen opiskelijoille.
Visa mera
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen eri aiheisiin liittyviä verkkokouluja, jotka on suunnattu esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille. Verkkokoulut ovat maksuttomia. Kursseja voi selata vierailijana, mutta lähes kaikki kurssit vaativat rekisteröitymisen.
Visa mera
Tilastokeskuksen koulutustilastoja eri asteiden ja ikäryhmien koulutuksesta.
Visa mera
Tilasto- ja indikaattoritietoa eri sektoreiden koulutuksesta ja koulutuksen jälkeisestä sijoittumisesta, korkeakouluissa tehdystä tutkimuksesta sekä väestön koulutusrakenteesta ja opiskelijoiden sosioekonomisesta taustasta.
Visa mera