Sivusto kotoutumisen ja pakolaisten vastaanoton toimijoille. Sisältää kotoutumislain käsikirjan, pakolaisten vastaanoton käsikirjan, työkaluja kotouttamistyötä tekeville sekä seuranta- ja tilastotietoa maahanmuuttajista ja kotouttamisesta.
Eron jälkeisen väkivaltaisen vainon kohteena elävien perheiden turvallisuuden lisääminen ja vainoamisen ennaltaehkäisy. Ohjeita annetaan vainotuille sekä vainoajille. Materiaalipankista löytyy oppaita ja käsikirjoja vainosta, uhrien kuntoutuksesta ja lasten auttamisesta.
Laji.fi kokoaa Suomen eliölajeja koskevaa tietoa yhteen paikkaan. Palvelusta muodostuu työkalu tutkijoille, päättäjille, luontoharrastajille ja kouluille. Palveluun koottu data on avointa ja kaikkien käytettävissä.
Tutkimus, jossa esitellään 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun suomalaisten kirkkojen alttaritauluja, niiden tekijöitä ja heidän esikuviaan sekä arvioidaan teosten synnyttämiä keskusteluja.
Pienlehtiarkistossa voi lukea 70-luvun lopussa ja 80-luvun alussa julkaistuja punk-lehtiä.
Arkistossa on myös lehtien tekijöiden haastatteluja sekä Juuso Paason suomalaisia punk- ja undergroundlehtiä käsittelevä julkaisu.
Motivan tietopaketti aurinkosähkölaitteiston hankinnasta, asentamisesta ja käytöstä. Sivuilla käsitellään myös lupa-asioita, lainsäädäntöä, verkkoon liittymistä ja ylijäämäsähkön myyntiä.