Suomen kirjastoseura on koonnut kuusi syytä, miksi kirjasto on tärkeä. Niitä ovat demokratia, talous, yhteisöllisyys, lukutaito, digi ja kestävä kehitys. Sivuilla voi tehdä testin, joka kertoo, mikä vastaajalle on tärkeintä kirjastossa.
Löytöpaikkansa mukaan nimetty Codex Aitolahti on 1640-luvulla laadittu suomenkielinen käännös ns. kuningas Kristofferin laista vuodelta 1442. Maanlaki koostuu 14 kaaresta, joita ovat mm. Kuninkaankaari, Naimiskaari, Perintökaari, Maakaari, Kauppakaari ja Rauhavalan kaari. Suomenkielisen lakikirjan lisäksi koodeksi sisältää ruotsinkielisiä kirjeitä, määräyksiä ja ohjeita.
Liikkuva opiskelu -ohjelman tavoitteena on lisätä liikkumista ja opiskelukykyä toisella asteella ja korkeakouluissa. Sivuilla on liikuntavinkkejä, esimerkkitarinoita ja julkaisuja.
Palvelussa on tietoa kuntien ja kuntayhtymien taloudesta sekä väestö- ja työllisyysrakenteista. Sieltä selviää mm. kunnan tuloverot, valtionosuudet, muuttoliike, väestön ikärakenne sekä sosiaali- ja terveystoiminnan kustannukset.
Kokoelma sisältää Suomen teollisuuden historian hinnastojen ja tuoteluetteloiden muodossa. Tunnetut teollisuuslaitokset Arabiasta Iittalaan, Billnäsiin ja Nokiaan ovat mukana, samoin pienet yritykset ja kauppahuoneet.
Paikkatietopalveluun julkaistaan katsottavaksi yleisön saataville kymmeniä tuhansia ilmakuvia, joista vanhimmat ovat 1930-luvulta. Niitä voi käyttää hyväksi esimerkiksi tutkimustyössä, mutta myös sukututkimuksessa ja paikallishistoriaa tutkiessa. Kuvan saa näkyviin zoomaamalla kartaan merkittyjä alueita.
Vaasan saariston vanhat kartat sisältää karttoja vuodesta 1727 eteenpäin. Huvilaelämää esittelee Vaasan seudun ja Pohjanmaan huvilakulttuurin, kesäasutuksen ja mökkeilyn historiaa 1700-luvun lopulta alkaen. Vaasan lisäksi mukana on kohteita Kokkolasta, Pietarsaaresta, Uudestakaarlepyystä ja Kristiinankaupungista.
Tietopaketti siitä, miten toimia, jos epäilee henkilötietojensa joutuneen vääriin käsiin. Oppaan avulla selviää, mistä tietomurron tai -vuodon huomaa, miten tietoja voidaan käyttää väärin ja mitä tulee tehdä vahinkojen estämiseksi. Oppaan kautta voi hallinnoida tietovuotoihin liittyviä keskeisiä kieltoja Digi- ja väestötietovirastolle.
A&DO on Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon yhteishanke, jonka tavoitteena on lisätä kansalaisten ymmärrystä arkkitehtuurista, muotoilusta ja ympäristön suunnittelusta. Keskus on julkaissut mm. Hyvän lähiympäristön työkirjan, jota voi käyttää arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatuksen opetusmateriaalina.
Kartasta löytyvät tiedot Helsingin, Espoon ja Vantaan ulkoliikuntapaikkojen kunnosta. Palvelu kattaa kaupunkien ylläpitämät hiihtoladut, luistelupaikat ja uimarannat.