Rakennustaiteen museon sivuilla voi tutustua suomalaisen koulurakentamisen historiaan 1800-luvun lopulta 1970-luvulle. Sivuilla käydään läpi koulujen rakentamiseen vaikuttaneita yhteiskunnallisia tapahtumia ja suunnittelua ohjanneita pedagogisia uudistuksia. Myös kullekin aikakaudelle ominaisia tyylillisiä ihanteita käsitellään.

Tällä kysymyksellä testataan oletko ihminen ja estetään automatisoitu roskaaminen.